Kurkku – kevään airut

Jouko Tikkanen Uutiset Leave a Comment

Raikkaat uuden sadon kasvihuonekurkut ovat varmoja merkkejä keväästä. Kotimaiset Kasvikset ry onkin nimennyt ensi viikon kurkkuviikoksi. Jokainenaurinkoinen kevätpäivä saa aikaan kurkkukasvustossa reippaan kasvupyrähdyksen. Tästä syystä tarjonta vähittäiskaupoissa lisääntyy. Kevät myös alentaamukavasti kurkun hintaa.

Kurkut ovat tomaattien ja porkkanan ohella suomalaisten suosituimpia kasviksia. Syömme kasvihuonekurkkuja noin 9,5 kiloa vuodessa. Valtaosasuomalaisten syömistä kurkuista on kotimaisia, mutta loka-huhtikuun välisenä aikana kurkkuja tuodaan myös Espanjasta ja Hollannista. Suomessa on noin600 kurkunviljelijää, kurkun tuotantoala on 76 hehtaaria ja vuosituotanto on noin 30 miljoonaa kiloa.

Kurkku sopii myös vappupöytään

Perinteisesti kurkkuja on totuttu käyttämään salaateissa ja leivän päällä, mutta kevään kunniaksi tästä mehevästä ja kevyestä kasviksesta voi loihtiaaterioita niin juhlaan kuin arkeen. Kurkkuruuat sopivat mainiosti vaikkapa vapunviettoon. Vappuaterian ruokajuomia voi tarjoilla koverretustakurkkusnapsilasista tai pitemmästä pikarista. Kurkusta leikataan sopivan mittainen pala, jonka sisus koverretaan teelusikalla ontoksi. Koverrettuasisusta voidaan soseuttaa juomien, salaattien tai jälkiruokien joukkoon.

Railakas vappuaaton ateria aloitetaan Välimeren tyyliin raikkaalla kurkkusalaatilla, johon täyteläisyyttä tuovat kirsikkatomaatit ja fetajuusto.Pääruuaksi tarjotaan lihaa tai kalaa, joka tarjoillaan kevyesti wokattujen seesaminsiemenkurkkujen kera. Jälkiruuaksi sopivat jäätelöllä jasuklaakekseillä täytetyt kurkkuveneet.

Vappupäivän brunssilla maistuvat kurkku-siika hapankorppupalat. Nämä suolapalat valmistetaan jo edellisenä päivänä. Täytetyt hapankorput kääritäänfolioon ja niiden annetaan vetäytyä maustuviksi viileässä yön yli. Hapankorppupalat sopivat myös alkupaloiksi. Jos juhliminen edelleen väsyttää, vanha raikastava vinkki auttaa ainakin silmäpussien hoidossa. Ohuet kurkkuviipaleet kasvoille ja hetkeksi lepäämään. Olo on taas raikas ja juhlahymykestää.

TILAA PUUTARHA-SANOMAT SUORAAN KOTIISI!