Perunan hinta mataa

Luken maataloustuottajahintojen seurannan mukaan ruokaperunan hinta on 15 sentin tietämissä. Perunavarastotiedustelu kuitenkin osoitti, että ruokaperunaa on varastossa keskimääräistä vähemmän, vaikkakin viime syksyistä enemmän.

Perunan hinta on asiantuntijan mukaan liian alhainen suhteessa varastomäärään.
Perunan hinta on asiantuntijan mukaan liian alhainen suhteessa varastomäärään.

Antti Kuusisto Luonnosta Oy:stä sanoo mielipiteenään, että Suomessa pesuperunan ”peltohinnat” ovat liian alhaisella tasolla suhteessa varastotilanteeseen ja Euroopan markkinatilanteeseen.

– Suomessa veroton hinta viljelijälle on 15 sentin kahtapuolen, kun Ruotsissa ja Tanskassa ollaan 20–23 sentin tasolla. Hinnat Hollannissa on 23 senttiä ja Saksassa 18–20 senttiä.

Kuusisto arvioi, että jos markkinatilanne Suomessa säilyy tällaisena, voi olla vientimahdollisuuksia Eurooppaan, sillä Hollannissa sato on ollut keskinkertainen.

– Puolassa on valtava ylituotanto ja hinta on vain 4–8 senttiä kilolta. Puola hyväksyi EU:hun liittyessään, että se voi viedä vain sellaisia eriä, jotka on ennakkoon testattu ankeroisen ja rengasmädän varalta. Näitä testejä on tehtynä vain ammattimaisilla toimijoilla, kertoo Kuusisto.

Luomuperunaa vientiin

Kuusisto paljastaa, että he ovat vieneet luomuperunaa Hollantiin.

– Luomuperunalla olisi hyvät mahdollisuudet viennissä. Siitä saa kansainvälisillä markkinoilla kilpailukykyisen hinnan verrattuna kotimarkkinahintaan.

– Myös Ruotsista on viety luomuperunaa. Meillä luomuperunan kotimarkkinat ovat pienet verrattuna Ruotsiin, jossa ekoperunat ovat näkyvästi kaupoissa esillä. Ruotsissa menee kuorittua luomuperunaa runsaasti päiväkoteihin.

Venäjän tuontikielto pitää, jollei Trumpin ja Putinin välillä muuta sovita.  Kuusisto sanoo, että Venäjän suhteen ei olla optimisteja.

– Vaikka raja joskus avautuisikin, on paikka viennissä ansaittava uudelleen. Totta kai lähialueet kuten Pietari olisivat potentiaalisia vientikohteita.