Kukkivat kaalit on Vuoden vihannes 2016

Kukkivien kaalien eli kukka- ja parsakaalien ryhmä on Vuoden vihannes 2016. Kukkiviksi kaaleiksi kutsutaan kukka- ja parsakaaleja, koska niistä syödään varhaisasteella olevat kukinnot. Toki samalla myös näiden kaalien varsiosat ja suojalehdet käytetään hyväksi.

Kukkivat kaalit  on valittu Vuoden 2016 vihanneksiksi.
Kukkivat kaalit on valittu Vuoden 2016 vihanneksiksi. Kuva Kotimaiset kasvikset ry

Kermanvalkoinen kukkakaali ja syvänvihreä parsakaali ovat kaikille tuttuja. Vihreää, oranssia ja lilaa kukkakaalia sekä violettia parsakaalia viljellään jonkin verran. Niiden saatavuus on parhaimmillaan syksyllä. Romanescu-tyypin kukkakaalin tunnistaa vihreästä kukinnosta, joka koostuu kartiomaisista nuppuryhmistä.

Kukkakaali nosti suosiotaan

Kukkakaalia on ollut tapana keittää, lisätä kesäkeittoon, kuorruttaa uunissa ja dipata raakana kermaviilikastikkeeseen. Viime vuonna ruokamaailman edelläkävijät keksivät kukkakaalin aivan uusin kujein: kukkakaalia paahdettiin uunissa ja grillattiin, sitä murustettiin lisäkkeeksi ja gluteenittomiin taikinoihin ja paistettiin viipaleina pihveiksi. Oivallukset kukkakaalin uusista käyttötavoista varmasti edelleen lisääntyvät ja tulevat entistä useamman käyttöön tänä vuonna.

Parsakaali terveellisen maineessa

Parsakaalia arvostetaan ennen kaikkea terveyttä edistävien vaikutustensa ansiosta. Sen ravintoarvo onkin kiistatta hyvä ja monipuolinen. Yksittäisissä tutkimuksissa on jopa saatu viitteitä parsakaalin mm. syövän ja sydänsairauksien syntymistä ehkäisevistä aineista. Tänä vuonna opetellaan valmistamaan parsakaalia ruoaksi niin, että myös parsakaalin herkullisuus löydetään.

Ilmeisesti ylikypsennetty parsakaali on antanut joillekin aivan väärän kuvan parsakaalin mausta. Parsakaali maistuu herkulliselta, kun sen kypsentää höyrykattilassa vain napakankypsäksi. Sen voi myös pikapaistaa öljyssä, friteerata tai paahtaa joko grillissä tai uunissa.

Parhaimmillaan juhannuksesta alkaen

Kukkivilla kaaleilla pääsee Suomessa herkuttelemaan toden teolla kesäkuun puolivälistä aina marraskuun puoliväliin saakka. Silloin kukka- ja parsakaali tulevat kauppoihin lähellä tuotettuina. Kauden alussa palaamme kukkiviin kaaleihin uusin käyttöohjein