Vetovoimaa kaupunkikasvihuoneista

Puutarhaliitto haluaa edistää kaupunkikasvihuoneita Valtakunnallisena Vihervuotena 2016.
– Suomen on mahdollista hyödyntää laajasti ”Puutarha-ala kasvattaa hyvinvointia” – teemaa ja saada myös kansainvälistä huomiota, toteaa toimitusjohtaja Timo Taulavuori Puutarhaliitosta.

Timo Taulavuori ehdottaa Helsinkiin kaupunkikasvihuoneita.
Timo Taulavuori ehdottaa Helsinkiin kaupunkikasvihuoneita.

Viheralan ja puutarhaharrastamisen suosio on selvässä nousussa. Moni kaupunkilainen on erityisen kiinnostunut vaikuttamaan ympäristöönsä, ostamaan lähituotteita ja viljelemään myös itse syötäväänsä. Itsenäisyyden juhlavuonna suomalaisiin kaupunkeihin voisi perustaa yhteisöllisiä kasvihuonepuutarhoja hyödyntäen kotimaista osaamista.

– Esimerkiksi Helsingin kaupunki voisi ottaa tämän haasteen omakseen ja perustaa maailman ensimmäiset yhteisölliset kaupunkikasvihuoneet, joissa olisi erilaisia aktiviteettejä, esittää Taulavuori, joka aiemmin toimi Helsingin kaupungin palveluksessa Tukkutorin toimitusjohtajana

– Hyviä sijoituspaikkoja näille olisivat esimerkiksi Meripuisto, uudet rakentuvat kaupunkialueet kuten Kalasatama, Pasila ja Jätkäsaari. Modernia kasvihuoneteknologiaa hyödyntämällä on mahdollisuus luoda tuotteita ja palveluita myös vientiä varten.

Luonnon voimat käyttöön osaamista hyödyntäen

Peruskasvihuone on rakennuskustannuksiltaan kohtuullisen edullinen ja sen siirtäminen myöhemmin toiseen paikkaan on myös mahdollista. Tehokkaassa kasvihuoneessa hyödynnettäisiin meri- tai maalämpöä, siinä voitaisiin kierrättää vettä ja ravinteita. Kasvun ihme saataisiin aikaan talvella uusimmalla led-valaistusteknologialla.
Kasvihuone sinällään on jo yksi tehokkaimmista aurinkoenergian hyödyntäjistä. Auringon lämpö ja valoenergia muuttuvat siellä kasvuksi, josta saadaan ravintoa ja silmäniloa. Talvella, kun muu luonto lepää, kasvihuoneen kasvit sitovat lisäksi hiilidioksidia.
Mitä toimintoja kaupunkikasvihuoneeseen?
Kaupunkikasvihuone toimii hyvin erilaisten toimintojen yhdistelmänä: talvipuutarha kasvien säilyttämistä ja ihmisten rentoutusta varten, viljelypuutarha kasvihuonepalstaviljelijöitä varten, harrastus- ja kahvilatoimintoja, kuntoilutiloja. Lisäksi ainakin yhteen kaupunkikasvihuoneeseen saataisiin maailman ensimmäinen elävien taideteosten matkailukohde, jonka kukkataide houkuttelisi matkailijoita talven pimeydestä sisätiloihin.

– Tähän suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet, sillä kukkasidonnan ammattilaisemme ovat maailman huippua. Maailman paras naisfloristi Pirjo Koppi esimerkiksi on erikoistunut kukkataiteen lisäksi eläviin koruihin.

Merkitys kaupunkilaisille ja matkailijoille

Jokaisen kaupungin on hyvä löytää omat erityispiirteet matkailuvetovoimansa taakse. Pohjolan Helsinki voisi profiloitua Urban Garden Citynä maailmalla. Kasvitieteellisten puutarhojensa, siirtolapalstojensa ja puistojensa lisäksi kaupungin ykkösnähtävyyksiin voisivat kuulua yhteisölliset kaupunkipuutarhat.
Kaupunkilaisten kannalta nämä olisivat yhdistäviä ja elävöittäviä keitaita, joissa voidaan toteuttaa itseään, harrastaa ja rentoutua. Helsinkiläisistä kotitalouksista suuri osa on yhden tai kahden hengen talouksia. Asunnot ovat pieniä, joten niissä kasvattaminen ja muukin harrastaminen on vaikeaa. Kysyntää tämäntyyppisille harrastusmahdollisuuksille on. Yhteisöllinen puutarha on mainio tapa hoitaa ystävyyssuhteita, omaan fyysistä ja henkistä kuntoa, mistä hyötyy koko yhteiskunta.