Sähköinen tiedonkeruu mansikkapellolle

Musta tuntuu -tiedon aikakausi on päättymässä, kun sähköinen tiedonkeruu yleistyy mansikkapelloilla. Metsäpellon mansikkatilalla Suonenjoella kokeillaan sähköisen tiedonkeruun ulottamista jokaisen poimijan tekemisiin.

Tilalla viljellään mansikkaa avomaalla ja tänä vuonna myös kausihuoneissa. Investoinnit niin uusiin viljelytapoihin kuin lajikekokeiluihin saattavat olla tuntuvat, mutta reaaliaikaisen tiedon saaminen tähän saakka siitä, mikä tuotantomuoto on ollut kannattavin, minkä verran mikäkin lajike milläkin lohkolla on tuottanut ja minkä verran työtunteja on mennyt millekin palstalle, on ollut lähes mahdotonta.

– Jälkikäteen on vasta tiedetty, jääkö jotain käteen vai ei. Nyt voidaan tulevaa kautta ajatellen arvioida, mikä oli esimerkiksi harsomansikan laittokustannus ja tuliko siitä sen enempää tuottoa kuin helppohoitoisemmasta osasta peltoa. Lisäksi saamme lajikekohtaista tietoa saannista lohkoittain ja pystymme siten arvioimaan sekä lajikkeiden ja työmenetelmien kannattavuutta, kertoo tilan isäntä Jussi Huttunen.

Huttusen tilalla ollaan ottamassa käyttöön sähköistä tuntiseurantaa. Samalla järjestelmässä pilotoidaan tiedonkeruumallia, joka käytettyjen työtuntien lisäksi analysoi lohkoittain tehtyjä työvaiheita, saantoja ja niiden suhdetta lajikevalintaan. Vastaavaa sähköistä tiedonkeruujärjestelmää ei ole käytössä missään muualla Suomessa.

Metsäpellon mansikat -tilan Pauliina Kovanen ja Kihon Lari Tirkkonen testaavat sähköistä tiedonkeruujärjestelmää mansikkapellolla, jossa työntekijät ovat parhaillaan kitkemässä.
Metsäpellon mansikat -tilan Pauliina Kovanen ja Kihon Lari Tirkkonen testaavat sähköistä tiedonkeruujärjestelmää mansikkapellolla, jossa työntekijät ovat parhaillaan kitkemässä.

Kaista Savoon -hankkeen teknisessä tiedonkeruupilotissa sovitetaan muilla toimialoilla käytössä oleva tiedonkeruujärjestelmä marjanviljelyyn. Tavoitteena on kerätä kokemuksia sähköisen työkalun käytöstä monikansallisessa työyhteisössä, antaa uusia työvälineitä marjanviljelijälle toiminnan suunnitteluun sekä kustannustietoisuuden kehittämiseen että luoda yhteistyötä it-firmojen ja marjanviljelijöiden välille toimialan kehittämiseksi.

Käytännössä tilan työntekijät kirjautuvat sovellukseen työnjohtajan älypuhelimen kautta henkilökohtaisen, etäluettavan kortin avulla aloittaessaan ja päättäessään työnteon. Kortin avulla työntekijät myös tunnistautuvat vaakaan yhdistettyyn tablettiin, joka kirjaa sovellukseen vaa’alle tuotujen marjojen kilomäärän suoraan oikealle poimijalle.

Järjestelmä pystyy seuraamaan kerääjäkohtaisesti tehdyt tunnit, sijainnin ja saannin. Näitä kerättyjä tietoja yhdistelemällä ja analysoimalla järjestelmästä voidaan ajaa erilaisia reaaliaikaisia raportteja mm. päiväkohtaisista ja lajikekohtaisista saanneista tai työvaiheiden suhteellisista osuuksista, sisältäen keräämisen lisäksi esimerkiksi kitkemisen, istuttamisen jne.

Sähköinen tiedonkeruujärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön tänä kesänä myös Marjaosaamiskeskuksen koetilalla Suonenjoella, jossa sitä voidaan jatkossa esitellä seudun viljelijöille. Järjestelmän Metsäpellon mansikat -tilalle toimittaa Kiho. Pilotti on osa Kaista Savoon -hankkeen palvelukokeiluita, joilla pyritään vauhdittamaan sähköisten työkalujen käyttöönottoa ja sähköisen toimintaympäristön kehittymistä Pohjois-Savossa.