Puolan omenanviljelijät käärmeissään

Helsingin Sanomain Heikki Aittokoski raportoin 18.11.2014 Venäjän vastapakotteiden kirpaisevan Puolan omenatarhureita. Viljelijät osoittivat mieltään, kun Puolan hallitus uhraa heidät Ukrainan tähden.

Puola on EU:n selvästi suurin omenantuottaja ja -viejä. Tämän vuoden kokonaissadoksi arvioitiin 3,5 miljoonaa tonnia. Markkinoista ylivoimaisesti tärkein on Venäjä, jonne on mennyt 70–80 prosenttia Puolan vientiomenoista.

Omenarekoilta sulkeutuivat rajat, kun Venäjä asetti EU:lle vastapakotteensa. Puolalaiset omenantuottajat ovat suurimpia yksittäisiä ryhmiä, joihin Venäjän vastapakotteet osuvat – ellei jopa kaikkein suurin. Puolan omenanvienti Venäjälle oli viime vuonna arvoltaan 316 miljoonaa euroa.

Erilaiset kampanjat, kuten ”Syö omenaa, ärsytä Putinia”, eivät mitenkään riitä herättämään Puolassa sellaista isänmaallista rouskutusinnostusta, joka korvaisi tappiot, raportoi Helsingin Sanomat.

Pääkaupunkiin saapuneet muutama sata mielenosoittajaa eivät syyttäneet ahdingostaan niinkään EU:ta kuin Puolan hallitusta.

– Hallitus ei tappele meidän puolestamme Brysselissä, sanoi Dorota Niedbała, jolla on parinkymmenen hehtaarin tarha.

Pääministeri Ewa Kopaczin kanslian edustalle kipattiin viestiksi lasti omenoita. Ne jäivät kadulle pilaantumaan, kun mielenosoituskulkue jatkoi matkaansa.

Puolalaisten omenatarhureiden mielenosoituksia lienee tiedossa lisää. Omenoita ei voi varastoida loputtomiin, eikä pakotteiden purkua ole näköpiirissä.

Kuva puolalaisesta omenakauppiaasta ennen maan liittymistä EU:hun. www.puutarha-sanomat.fi/digilehdet PS nro 4/2004
Kuva puolalaisesta omenakauppiaasta ennen maan liittymistä EU:hun. www.puutarha-sanomat.fi/digilehdet PS nro 4/2004