Sesongin kynnyksellä

Puutarha-Sanomien touko-kesäkuun vaihteessa ilmestyneessä numerossa muistutettiin puutarhatuotteiden kaupan merkityksestä.

– Kasvisten kauppa on taloudellisesti tärkeää niin viljelijöille kuin kaupan portaille. Suomen päivittäistavarakaupan kokonaismyynti viime vuonna oli 16 550 miljoonaa euroa, josta hevin osuus on noin kymmenesosan. Yksin arvonlisäveroina yhteiskunnan osuus on yhtä suuri, todettiin lehden pääkirjoituksessa.

– Hevi-kaupassa voidaan tehdä tulosta tai sitten ei. Kun tuottajahinnat säilyvät tuottajan kannalta kohtuullisina, jää kateprosenttiin perustuvan hinnoittelun johdosta kaupallekin euroja. Jos hinnat painuvat tai painetaan olemattomaksi, jaettavaa ei jää kenellekään. Halpamyynti ei ole lopulta kuluttajankaan etu, sillä kotimainen tuotanto loppuu, varoitti päätoimittaja Jouko Tikkanen Puutarha-Sanomat lehden numerossa 5/2014.

Lehdessä on runsaasti ajankohtaisia artikkeleita.

• Kukkasesonki on hanskassa Kokon Puutarhassa Äänekoskella, kansikuvassa yrittäjäpariskunta Marko ja Maria Kokko.

• Tampereen Sokos Herkun hevissä on intohimoa, haastattelussa myyntipäällikkö Timo Pitkäranta. Kasvikset kukoistavat Kirkkonummen K-citymarketissa, haastattelussa myymäläpäällikkö Petri Mukku ja hevi-vastaava Nina Lönnberg.

• Ruokaperunan kurja kausi jää taakse, huokaisee Jari Pyörre Kalajoelta.

• Fresh Selevant Oy tuo helppoutta kuluttajille, valmissalaatteja tuottava yritys on kovassa kasvussa, haastattelussa toimitusjohtajaSami Haapasalmi ja hankinnoista vastaava Sune Snellman.

• Närpiöläinen Rickard Sigg tuottaa Biffi-tomaattia.

• Kosovolaistaustainen Esmir Hadzic viljelee kurkkua Närpiössä.

• Kuopiolaisen Satu Helmisen toinen kesä marjayrittäjänä.

• Primöörit ovat jo kaupoissa! Vaikka pelloille päästiin ennätysaikaisin, kylmä toukokuu hidastutti varhaisvihannesten ja uuden perunan markkinoille tuloa.

• Turussa puutarhamessuja kaksittain, kun viljelijäjärjestöjen ja Turun messukeskuksen yhteistyöhön tuli ryppyjä.

• Humusperhtoori siirtyy Reijo Mantsiselta Suvi-tyttärelle, liikeideoita riittää karsittavaksi asti.

• Pääsevätkö ukrainalaiset poimijat marjatiloille?, pohdittiin Suonenjoella.

Raija Holmqvistilla oli 42 vuoden palvelus Schetelig Oy:ssä.

• Ukrainan jännite nostaa sähkön hintaa, kertoo Arto Peltola Skapat Energia Oy:stä

• Mansikan ja varhaisperunan alkuperämaa esiin, muistuttaa Nina Matilainen Eviralta.

• Tulipolte vaanii Virossa, kasvien tuontiin tarkkuutta.

Puutarha-Sanomat –lehti on luettavissa digitaalisena näköispainoksena tästä linkistä (hinta 5 €).

Lehden voi tilata edulliseen hintaan tästä linkistä.